torstai 25. maaliskuuta 2010

Kevät ja muita kivoja asioita


Mainitsin edellisessä postauksessa, että kaikkea mukavaa pientä on tapahtunut. No, tässä näitä on! Ensinnäkin, olin äitini kanssa Plantagenissa ja innostuin ostamaan multasäkin ja viisi siemenpussia! Kohta siis lähtee yrttejä kasvamaan tässä huushollissa. Tähän ja muutenkin urban gardening -aiheeseen ajattelin syventyä ihan omassa postauksessa.


Viime viikonloppuna sitten saatiin poikaystävän kanssa tehtyä asia joka on ollut suunnitelmissa jo pitkään! Maalasimme alla olevan ruoka-/kattilakaappimme (poikaystävän itse tekemä hyllysysteemi ovisyvennykseen, vink vink jos joku tarvitsee pientä tai isompaakin nikkarointia kotona!) oven liitutauluksi.


Tässä tämä tavallinen, puunvärinen (melko tylsä) ovi saa ensimmäisen maalikerroksen. (Ostimme siis rautakaupasta Koulumaali nimellä kulkevaa liitutaulumaalia, hioimme oven ja sitten kolme kerrosta maalia!)


Ja sit siitä tuli tollanen. Siihen saa sitten jättää terveiset jos tulee käymään! (Naulataan tohon sitten vielä muutama pyykkipoika, niihin voi sitten napsauttaa tärkeitä lappuja kiinni kun meidän pienen jääkaapin ovi on jo aivan ylikuormitettu.) Suosittelen kaikille jotka kaipaa jotain uutta kotiin! Voi tehdä minkä kokoisen liitutaulun vaan haluaa, mihin vaan haluaa, kehystää vaikka jollain hauskoilla taulunkehyksillä...


Tällaista kivaa tällä kertaa, tekisi mieli lisää maalailla ja askarrella. Meillä kävi myös viime viikolla tällainen kiva pikku vieras. Se tulee meille hoitoon toukokuussa...


1 kommentti:

  1. Heiiii, hieno OVI!! Mäkin oon ajatellut hyödyntää tuota ideaa, sitten joskus kun Selja saa oman huoneen (tällä menolla ei ikinä)..
    Ja onpa söpö koirakin!

    VastaaPoista