perjantai 26. helmikuuta 2010

Space Invaders


Ensimmäisellä kerralla kun olin Pariisissa 2006 huomasin tämän vanhaa videopelihahmoa muistuttavan, Rubikin kuutioista tehdyn tyypin. Suomeen palattuani isosisko kertoi kyseessä olevan Invader- nimisen taiteilijan teos.

(Anteeksi pikselinen ja hämärä kuva, oli pimeää ja suurensin kuvaa hieman...)

Ranskalainen Invader on levittänyt pieniä Space Invadereitaan ympäri Eurooppaa. Hän yksinkertaisesti kokoaa mosaiikkipaloista tai Rubikin kuutioista erilaisia vanhojen videopelien tyylisiä hahmoja ja laittaa ne jonnekin kadulle esille. Katutaiteen lisäksi Invaderilla on ollut näyttelyitä, joissa on Space Invadereiden lisäksi ns. perinteisiä tauluja samalla tyylillä tehtynä.

Myöhemmillä reissuilla Euroopassa pieneksi harrastuksesi tuli Invaderien bongaus, koska niitä tuntui löytyvän joka paikasta! Nettisivuilla myydään eri kaupunkien (esim. Pariisi, NY, Bilbao...) karttoja joihin on merkitty kaikki kyseisen kaupungin Invaderit. Olisi ollut helpompaa, muttei ehkä yhtä jännää! Tässä siis erään reilireissun satoa:





Kaikki kuvat Pariisista paitsi alin Barcelonasta

1 kommentti:

  1. Mahtava aihe Liisukka! Oon juuri vertaillut ystäväni R:n kanssa Pariisin Invader-saldoja :) On se symppis, tyyli.

    VastaaPoista